Elamanmuutos vaatii sopeutumista

Nyt olemme katselleet elamaa taalla Galwayssa yhden viikonlopun verran ja nukkuneet molemmat matkavasymysta pois. Ensin tuntui ettei kotitalon laheisyydessa ole minkaanlaisia lenkkimahdollisuuksia, mutta tutkimisen jalkeen olemme loytaneet nyt kaksi erilaista reittia. Valoja ei ole kummankaan tien varrella, joten iltalenkkeily on jaanyt omaan turvalliseen pihaan. Onneksi onkin se piha, portti on todella hyva eli Rio saa ihan rauhassa tutkiskella omassa pihassa. Viela se ei oikein tunnu hoksaavan, etta se on todella nyt meidan oma piha.

Tormasimme heti ilmioon, jota olin miettinyt jo etukateen ja huolehtinut Rion reaktiosta.. Eli taalla on tapana pitaa koirat vapaana omassa pihassa, mika onkin ihan ok, paitsi etta normaalisti kiviaidassa olevassa autotien aukossa ei ole porttia ja koirat siis vapaasti paasevat tielle pihasta. Ja myos tulevat tielle, haukkuvat autoja ja moikkaavat ohikulkijoita.. Onneksi Rio on niin sosiaalinen poika kuin on! Jonkin toisen kerryuroksen kanssa tasta asiasta tulisi ongelma, tai siis pikemminkin tappelu. Toisella loytamallamme kavelylenkilla on neljassa talossa tallaisia vapaana juoksevia koiria, joista pari tosin pysyi pihassa ja pari tuli tielle. Toisella lenkillakin on pari ja niista toinen (kultainennoutaja) tulikin pihasta karvat pystyssa juosten Rioa kohti. Rio vain jai paikalleen katsomaan mika sielta nyt tulee ja koska ei sanonut mitaan, noutaja tuli vauhdistaan huolimatta ihan ystavallisesti haistelemaan ja paasimme jatkamaan matkaa. Huh. Mina siis vain ehdin pelastya ja ehka Rio pikkuhiljaa tottuu siihen, etta vieraat koirat tulevat taalla pihoista haistelemaan.

Irti en ole uskaltanut viela nuorta kerrya paastaa, kun tuntuu olevan niin kovin kiinnostunut kaikesta, lampaista, lehmista jne.. En todella haluaisi paastaa sita karkaamaan. Maanantaina kavimme meren rannalla ulkoilemassa. Siella oli mm. ratsastajia rannalla, joita ihailimme ja joiden takia taas Rio sai pysya hihnassa.. Vastaan tuli myos ensimmainen kerry, joka tosin oli kuin musta vehnaterrieri! Niin karvainen ja siksi levean nakoinen se oli.. ja tosiaan taysin musta. Sen omistaja ihmetteli Rion turkkia ja sanoi "olet leikannut sen karvan lyhyeksi".

Totutellessa paikallisiin tapoihin ovat siis ensimmaiset paivat menneet ja siivotessa asuntoa.. nyt taitaa suurinosa tavaroista olla jo paikallaan ja paastaan keskittymaan muihin asioihin. Eli seuraavaksi suunnataan tallille hevosia katsomaan! Siita lisaa taas myohemmin. Rio lahettaa terveisia kaikille kaipaamilleen koirakavereille suomessa eli erityisesti Stellalle, Viljolle ja Miinalle. Se niin mielellaan juoksisi taas metsassa kavereiden kanssa.

Matkakertomuksen toinen osa

Jatketaan juttua siis siita, kun Hollantiin asti oli paasty.. Seuraava jannittava etappi olikin Ranskasta eurotunnelin kautta Englantiin siirtyminen. Koiralle Englannin raja on melkoisen vaativa ja sita varten olikin jo aikaa sitten valmisteltu passiin merkintoja ja verikokeita sun muita. Silti ranskalainen byrokratia toimi ja tutkiskelivat Rion papereita eurotunnelin mantereen paassa todella pitkaan (koiran kanssa piti odottaa ulkona kylmassa tuulessa yli tunnin verran jonkin tietyn tyypin saapumista tarkastuspisteeseen) ja prosessin edetessa meille varattu juna otti ja meni.. Papereissa ei ollut mitaan ongelmaa kuitenkaan, vaikka kuinka etsivat ja vihdoin paastivat meidat varaamaan uutta paikkaa autojunaan.. Seuraava vuoro, jossa oli tilaa olikin katevasti parin tunnin paasta eli odoteltiin sitten siella terminaalissa (jonne koira ei tietenkaan ollut tervetullut, vaan raukka odotti autossa), kunnes saatiin lupa ajaa junaan sisalle. Juna oli ihan tavallisen intercityn nakoinen sisalta, paitsi ettei ollut penkkeja vaan autolla ajettiin sisalle. Hieman oli jannaa, etenkin kun autoja oli kahdessa kerroksessa ja meidat tietenkin ohjattiin ylakertaan ramppia pitkin. Siella ajokaistoilla tuli ajettua myos jonkin lasinsirun yli ja junamatkan jannitinkin sitten sita onko perilla tyhjia renkaita ja mitas sitten tehdaan jos on. No kaikki meni kuitenkin hyvin ja renkaat olivat ehjat saarelle saapuessakin. Junamatka kesti kokonaisuudessaan vain puolituntia eli oli hyvinkin sujuva.

Ajomatka Englannissa oli kaikkea muuta kuin sujuvaa.. Kaikkien ranskalaissekoilujen jalkeen saavuimme Lontoon ulkopuolelle iltahamarissa, mika ei suinkaan ollut ollut tarkoitus. Vasemmalle ajokaistalle siirtymiseen tottumista ei helpottanut se, etta pimeys laskeutui jo ennekuin olimme ulkona Lontoon kehateilta, satoi melkoisen reippasti ja puuskittainen tuuli tarttui autoon. Moottoriteilla ajoivat kovaa ja pysytellessani vasemman puolimmaisella kaistalla jouduin kahdesti kaantyvien kaistalle pois moottoritielta, vaikka ei ollut tarkoitus.. Navigaattori helpotti tilannetta laskemalla jonkin "takaisin reitille" tilanteen ja ohjasi minut jollekin asuinalueelle, jossa kapeilla kujilla kaantyiltiin edestakas. Siina vaiheessa laitoin navigaattorin pois paalta kun se neuvoi kaantymaan pienelle kujalle, joka laskeutui alas makea ja alimmassa kohdassaan oli taysin tulvinut. Kaannyin takaisin ja maalaisjarkea kayttaen palasin moottoritielle. Ajomatka pimeassa tuntui kestavan ikuisuuden eika ollut lainkaan mukavaa!! En uskaltanut edes pysahtya pimeassa kuin huoltoasemalle. Kuitenkin iltakymmenelta olimme perilla hotellissa Bristolissa, jossa ei ollut luvattua parkkipaikkaa, vaan kadun varteen piti ihan keskustassa jattaa auto taynna tavaroita. Ei tuntunut turvalliselta, mutta olin liian vasynyt miettimaan autoa. Suoraan nukkumaan vaan erittain pieneen huoneeseen. Aamulla oli tarkoitus kiertaa turisteilemassa Bristolissa, mutta edellisen paivan kokemusten jaljilta ei vain jaksanut. Kavimme siis vain lyhyesti kaupunkikavelylla hotellin lahistolla toteamassa, etta Bristol on vanhalta arkkitehtuuriltaan erittain upea historiallinen kaupunki. Ja suuntasimme auton kohti Pembroken satamaa ja Irlannin lauttaa!! Satamassa oli oikein mukavia ihmisia ja paasimme pian lautalle. Merenkaynti oli syksyisella irlanninmerella melkoinen, joten olen iloinen ettei matka kestanyt kauempaa kuin kesti.. Siihenhan piti menna kolmisen tuntia, mutta merenkaynnin vuoksi matka kesti nelja tuntia. Onneksi Rio ei ollut voinut pahoin autossa, se kun on niin hyva matkustaja. Itsella ei ollut ihan paras olo, joten pysyttelin miltei koko matkan yhden ravintolan sohvan turvapaikassa..

Kaikkien viivastysten vuoksi myos Irlannissa oltiin odotettua myohemmin eika satamasta ehditty tuntiakaan ajaa ennen pimean tuloa. Tein siis paatoksen mielummin ajella vihrean saaren lapi paivanvalossa, maisemia katsellen. Mahdollisen majapaikan kyltteja siis etsimaan.. Pieni huoli siita hyvaksyttaisiinko kerry asiakkaaksi. Lyhyen matkan jalkeen tien vieressa mainosti majoitusta ravintola-pub-hotelli nimeltaan The Horse and Hound Inn. Nimi taisi olla enne ja koirakin oli tervetullut yoksi. Jaimme siis tahan erittain mukavaan paikkaan yoksi, saimme kayttoon valtavan huoneen edulliseen hintaan. Vasta valoisalla seuraavana aamuna jatkoimme ajomatkaa lapi kuurosateisen Irlannin aina Galwayhin saakka.

Kerry ja hevostytto matkalla Irlantiin

Jotenkin minulle ei sovi sellainen tyyli, jossa kirjoittaisin blogia Rion suulla, vaikka niin oli tarkoituskin. Eihan tuota koiraa kuitenkaan liikaa voi inhimillistaa eika sita voi kuin arvailla mita nappisilmien takana tapahtuu, joten kirjoitan siis ihan omasta nakokulmastani matkatarinaa..

Matka halki Euroopan alkoi Nurmijarvelta Turkuun, josta iltalaiva irtosi satamasta. Laivamatkustaminen on meille jo tuttua, Riohan on ollut jo Ruotsissa ja Ahvenanmaalla aiemmin. Sain siis itsekin nauttia illallista rauhassa ravintolassa, kun Rio odotteli hienosti hytissa. Nukkua se ei kuitenkaan juuri antanut, vaan piti vahtia hyttia vierailta, jotka kulkivat ohi kaytavalla. Muutaman tunnin siis nukuin aina haukkujen ja murinoitten valeissa.. Ei paras startti ajomatkalle.

Vasymys ei kuitenkaan tuntunut painavaan vaan Ruotsissa oli paallimmaisena innostus siita, etta oltiin taas tutuilla paikoilla. Pysahdyimme nimittain entisessa opiskelukaupungissani Linkopingissa, jossa teimme pitkan lenkin pururadalla, soin lounasta ja autoon vaihdettiin uusi etulamppu, etta nakee taas pimeallakin. Kaikki myos Ruotsista Tanskaan sujui juoheasti, illalla paasimme Koopenhaminaan, jossa oli hotelli varattuna. Hotelli olikin aivan loistopaikalla, ihan keskustassa. Siella oli turvallinen parkki tayteen pakatulle autolle sisapihalla. Paasimme RIon kanssa tutustumaan kaupunkiin kavellen. Harjoittelimme kaupunkikavelya, jota ei ole Tampereen metsissa juuri tarvittu. Hienosti osaa pieni kerry kayttaytya myos vakijoukossa. Yo meni hieman rauhallisemmin kuin laivalla, mutta samaan tapaan Rio vahti hotellihuonetta ja tassa hotellissa kylla olikin jonkin verran liikennetta ja metelia. Aamulla loydettiin sopivasti hotellin lahelta elainlaakari, joka antoi Englantia ja Irlantia varten tarvittavat mato- ja punkkilaakkeet. Taas paasimme jatkamaan matkaa, kohti Saksaa.. Saksan puolelle saavuimme autolautalla Rodbysta ja kaahasimme autobahnoja pitkin suoraan maan lapi. Yllattavankin sujuvasti liikenne kulkee ja liittymista paasee takaisin tielle (toisin kuin Tampereella). Pari ihan mukavaa ja siistia pysahtymispaikkaakin loysimme eli kaikki tarpeet saatiin hyvin hoidettua myos matkalla. Rio matkusti oikein hyvin ja hiljaisesti omassa kopissaan, niin sain ajaa kaikessa rauhassa. Juuri hankittu navigaattori osoitti tarpeellisuutensa, on hyva tietaa jo etukateen minne ollaan seuraavaksi kaantymassa ja miten pitkan matkan paassa. Muuten menisi ainakin yksin ajaessa moottoriteilla helposti kyltit ohitse. Emme siis talla etapilla eksyneet kertaakaan, vaan sujuvasti loysimme hotelliin Hollantiin. Hotelli oli tallakertaa huomattavasti rauhallisempi kuin edelliset, joten iltalenkki oli mukava ja yo sujui todella hyvin nukkuessa. Aamulla loysimme jopa heti tien toiselta puolelta koirapuiston eli Rio paasi paastelemaan matkustuksesta kertyneita hoyryja... kylla siella juostiinkin ympyraa..

Mutta matka oli pitka ja viela on paljon kerrottavaa, joten palaan asiaan!!

Hameenlinnan nayttely 19.10. ja toinen serti

Juuri ennen maailmanmatkailua Rio osallistui Hameenlinnassa ryhmanayttelyyn, jossa oli ainoana uroksena paras uros (kyseenalainen kunnia ehka) mutta hienosti sai siis sertin palkinnoksi ja oli vsp (vastakkaisen sukupuolen paras, koska narttu oli rotunsa paras). Tyytyvaisena saimme siis kasata pokaalit ja lahtea matkaan kohti uutta elamaa esi-isien saarella.. Matkasta lisaa seuraavaksi.